torstai 8. joulukuuta 2011

Taatelikakku

Tein perheeni joulujäkiruuan tänä vuonna itsenäisyyspäivän kunniaksi. Taatelikakkua on perinteisesti syöty meillä varsinkin tapaninpäivänä ja minusta se sopii ihanasti jouluteen kanssa nautittavaksi.

250 g taateleita
2 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
3, 5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaviiliä
2 kananmunaa

Keitä taateleista, vedestä ja sokerista hiljalleen sosetta. Tähän saattaa mennä yli tunti. Lisää vettä, jos se ehtii haihtua ennen taateleiden soseutumista. Lisää kuumaan valmiiseen soseeseen voi ja sekoita kuivat aineet keskenään. Kun sose on hiukan jäähtynyt lisää sinne kermaviili, munat ja kuivat aineet. Voitele ja kuorruta korppujauhoilla reikävuoka. Kaada taikina vuokaan, mutta ota huomioon, että taikaina kohoaa uunissa todella paljon. Paista 175 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Koristele sirottelemalla kakun päälle tomusokeria.